Liikekiinteistöjen isännöinnissä olemme yksi Lahden johtavista toimistoista ja isännöimmekin useita paikkakuntamme merkittävimpiä liikekiinteistöjä. Koska Reim-ryhmällä on isännöintitoimistoja 13 eri paikkakunnalla, voimme tarjota myös valtakunnallisille yrityksille ammattitaitoisia kiinteistöalan palveluja, joiden sisältö ja toimintatavat ovat jokaisella paikkakunnalla yhtenevät.

Isännöitsijämme tuntevat hyvin liikekiinteistöjen vaatimat hallinnolliset ja taloudelliset työt sekä vastuunjaot. Samoin kirjanpitäjämme ovat kouluttautuneet kiinteistöalalle ja kirjapidot arvonlisäverovastikkeineen räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan. Tarvittaviin teknisiin tehtäviin käytämme yhteistyökumppaneitamme, ammattitaitoisia omien alojensa erikoisosaajia.

Hoidamme puolestanne myös mm. liikehuoneistojen vuokralaisten hankinnan ja vuokratuottolaskelmat. Toimintamme periaate on aikaan saada kiinteistönomistajan sijoittamalle pääomalle mahdollisimman suuri tuotto.

Isännöimissämme kohteissa on käytössä Tampuuri vika- ja kulutusseurantajärjestelmä. Sen avulla valvomme työsuorituksia ja vikailmoitushistoriaa. Järjestelmä mahdollistaa merkittävien säästöjen aikaansaamisen asiakasyhtiöidemme energiankulutuksessa.

Luota ammattilaiseen – ota yhteyttä Reimiin.